Lisätietoja Papa-seulonnasta

Tärkein yksittäinen taustatekijä kohdunkaulan syövän synnyssä on sukupuoliteitse leviävän ihmisen papilloomaviruksen (engl. Human Papilloma Virus) eli HPV:n aiheuttama pitkittynyt tulehdus. Syövän esiastemuutosten riski kasvaa, mikäli sukupuolielämä on aloitettu varhain ja itsellä tai partnerilla on ollut useita sukupuolikontakteja. Myös muut sukuelinten tulehdukset ja tupakointi lisäävät muutosten riskiä.

MITÄ SEULONTAKÄYNNILLÄ TEHDÄÄN?

Seulontakäynnillä hoitaja ottaa irtosolunäytteen emättimestä, kohdunsuulta ja kohdunkaulakanavasta. Näytettä ei mielellään oteta kuukautisten aikana. Näytteenotto voi tuntua pienenä nipistyksenä ja muutaman päivän ajan sen jälkeen saattaa esiintyä tiputteluvuotoa.

Seulontakäynnin aikana täytetään myös esitietolomake, johon kirjataan

  • viimeisten kuukautisten alkamispäivämäärä,
  • edellisen irtosolukokeen (Papa-koe) ajankohta ja tulos,
  • mahdolliset aikaisemmin todetut kohdunkaulan muutokset ja niiden hoidot, sekä
  • joitakin muita irtosolunäytteen tulkintaan vaikuttavia tietoja.

Näytteenottoa edeltävien kuukautisten ajankohta on hyvä tarkistaa ennen seulontakäynnille saapumista.

Raskaus ja imetys eivät estä seulontaan osallistumista. Loppuraskauteen osuva seulontakäynti kannattaa kuitenkin siirtää synnytyksen jälkeiseen aikaan.

MITÄ IRTOSOLUNÄYTTEELLÄ TEHDÄÄN?

Irtosolunäytteestä tehdään tavanomainen seulontatutkimus eli Papa-koe. Papa-kokeessa näytelasille kiinnitetty ja värjätty irtosolunäyte tutkitaan valomikroskoopin avulla ja normaalista poikkeavat solut ja soluryppäät tunnistetaan ja luokitellaan. Papa-koe on seulontatestinä turvallinen ja luotettava.

MIKÄ IHMEEN HPV?

Pääasiassa sukupuoliteitse leviävä ihmisen papilloomavirus eli HPV on varsin yleinen: suuri osa ihmisistä saa tartunnan jossakin elämänsä vaiheessa. Varsinaisesta sukupuolitaudista ei ole kyse. Papilloomavirustartunnan ajankohtaa tai sitä, mistä tartunta on saatu, ei voida varmuudella selvittää.

Lähes aina virus häviää itsestään muutamassa kuukaudessa, eikä tartunta aiheuta solumuutoksia. Joillekin ilmaantuu esiastemuutoksia, jotka voidaan todeta seulonnassa. Vain todetut esiastemuutokset tarvitsee hoitaa.

Takaisin pääsivulle